”Niin kuin hyvin tiedetään…”

”…on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas”. Tästä se ”Tuntemattoman Sotilaan” taival alkoi eli Liperin Ylämyllyn paloaukealta. Edessä oli pitkä marssi Petroskoihin, Syvärille ja takaisin ja lopulta Lapin sotaan Röytän maihinnousuun ja Muonioon asti. Muoniossa rykmentti kotiutettiin ja marssitettiin Kemiin ja kotiin. Sota oli tänne asti selvinneiden ”velikultien” osalta onnellisesti ohi.

Paloaukealla koulutettu konekiväärikomppania liitettiin JR8 kuuluvan 1. pataljoonan osaksi. Väinö Linna kuvaa kirjassaan konekiväärikomppanian vaiheita jatkosodassa. Kirja ei ole sotahistoriaa vaan kaunokirjallisuutta. Tapahtumilla ja henkilöillä on kuitenkin vahva todellisuuspohja. Tapahtumat lähtevät liikkeelle paloaukealta, joka oli todellisuutta 1941. Tänä päivänä paikalla on paloaukeamuseo.

”Ukon” tie eli JR8 jatkosodassa Itä-Karjalassa ja Aunuksessa. (Reino Paavolan jäämistö, alkuperäinen JR8:n perinnetoimikunta)

”Mepä puhkaistiin bunkkerilinja”

Korsuelämää Syvärillä. Reino Paavola takana vasemmalla (kuva Eero Paavola)

Liikekannallepanossa kesäkuussa 1941 talvisodan ajan 8:sta prikaatista muodostettiin JR8, jonka kahteen pataljoonaan (I ja II) tuli 1920 syntyneitä asevelvollisia ja III pataljoonaan tuli reserviläisiä. Näistä koostui 11. divisioonan kantajoukko. Muut rykmentit olivat JR29 ja JR50 ja ne koostuivat reserviläisistä. Oma isäni, Reino Paavola, palveli II/JR8:ssa. JR50:ssa palveli mm. tuleva puolustusministeri Veikko Pihlajamäki. 

”Ukko” eli eversti Pietari Aleksanteri Autti (kuva SA-kuva-arkisto)

Jatkosodan alkaessa 25.6.1941 muodostettiin Itä-Karjalan valtausta varten Karjalan Armeija, jota komensi kenraali Erich Heinrichs.  Karjalan Armeijaan kuulu VI armeijakunta, jota komensi kenraali Paavo Talvela. 11. divisioonan komentajana toimi eversti Kaarlo Heiskanen. Lempinimi ”Kylmä-Kalle” tuli siitä, että eversti paleli aina. Eversti P. A. Autti toimi JR8 komentajana. Rykmentin peitenimeksi tuli Autin lempinimen mukaan ”Ukko”.

Jääkärikapteeni Toivo Kärnä (kuva Wikipedia-Toivo Karnä)

Karjalan Armeijan hyökkäysvaihe alkoi JR8:n osalta 4.7.1941, kun II pataljoonan 4. komppania valtasi venäläisten Kukkovaaran tukikohdan. Seuraavana päivänä I pataljoona valtasi Saarivaaran. Kirjassa Kariluodon johtama jalkaväen hyökkäys juuttuu suolle, mutta kk-komppanian päällikkö kapteeni Kaarna saa hyökkäyksen liikkeelle ja kaatuu itse. Kaarnan esikuvana oli Lappajärvellä syntynyt jääkärikapteeni Toivo Kärnä. Hän johti JR29 ensimmäisen pataljoonan konekiväärikomppaniaa. Kärnä haavoittui Tsiipakassa 9.7.1941 ja kuoli haavoihinsa seuraavana päivänä. 

Rykmentti hyökkäsi 9.7. bunkkereilla suojattua Havuvaaran kylää vastaan. Kirjassa Koskela tuhosi bunkkerin ja hyökkäys lähti liikkeelle. Näin rykmentti puhkaisi ns. ”bunkkerilinjan”. Puolustuksen murtumisen jälkeen rykmentti marssi Jänisjärven itäpuolella kohti Laatokkaa. Venäläisillä oli joukkoja suhteellisen vähän, joten eteneminen oli helppoa. Leppäsyrjässä kohdattiin Laguksen jääkäreitä ja Rahikainen ryhtyi heti kaupoille. Rahikaisen esikuva oli joensuulainen sotamies Kauko Rummukainen, joka menetti toisen kätensä 1944.

Vastarintaa ei enää ollut ja rykmentti eteni suhteellisen helposti Jänisjärven itäpuolitse Läskelään Laatokan rannalle. Venäläisten puolustus oli nyt halkaistu kahtia. Sortavalan suunnalta venäläiset perääntyivät Kannaksen halki kohti Leningradia ja Laatokan pohjoispuolelle jääneet joukot perääntyivät kohti Petroskoita ja Syväriä.

Laatokan rannassa eteneminen jatkui itään ja rykmentti joutui torjumaan venäläisten maihinnousua Lunkulan- ja Mantsinsaaressa. Näistä taisteluista Linna ei kerro mitään. Torjuntataistelut päättivät rykmentin ensimmäinen hyökkäysvaiheen.

Jänisjoen silta oli räjäytetty Läskelässä ja Laatokan rantatie oli poikki tilapäisesti. Sillan vieressä oleva paperitehdas vaurioitui pahasti. Tehdas on vielä olemassa mutta ei toiminnassa. (kuva SA-kuva-arkisto)

”Kusseen jouvuttiin pojat”

Osa JR8:sta taisteli Prääsän suunnalla. Tuhottu venäläinen kolonna kuvassa.
(kuva Eero Paavola)

Taistelut alkoivat uudelleen, kun JR8 siirrettiin pohjoiseen Sotjärven-Säämäjärven kannakselle.. Marssittaessa kohti Hyrsylää Rummukainen ja kaksi toveriaan varastivat esikuntakomppanian autosta ruokapaketteja ja jäivät kiinni. Tämän tapahtuman Linna on kuvannut.

 ”Kusseen jouvuttiin pojat” oli toteamus, kun tuli käsky laittaa valkeat paperipalat selkään. Koko rykmentti, 3000 miestä, lähti yölliseen hyökkäykseen. Alkoi rasittava suokoukkaus Säämäjärven kylän valtaamiseksi. Hietasen yöllinen ärähdys tupakointikieltoa rikkoneelle upseerille on tosi. Sotamies Onni Lemiläinen ärähti asiasta P. A. Autille, joka testasi tupakointikieltoa. Molemmissa tapauksissa komentaja kiitteli ärähtäjää. Säämäjärven kannaksella käytiin ankaria taisteluita viikon ajan, ennekuin venäläisten asemat saatiin murretuksi.

Lehdon kuolemalla on esikuva todellisuudessa. Kannaksen taisteluissa turkulainen alikersantti Tuure Lehtonen eksyi kolmen muun sotilaan kanssa vihollisen asemien eteen Tsalkissa 23.8 ja kaikki kaatuivat. Ruumiita ei saatu pois. Myös Hietasen tankin tuhoamisella on esikuvansa. Säämäjärven taistelussa vihkilomalta palannut vänrikki Ilmari Pietarinen yritti pysäyttää panssarivaunun telamiinalla, mutta konekiväärisuihku lopetti hänen elämänsä. Myöhemmin eräs pioneerikersantti pysäytti vaunun Hietasen mallin mukaan. Säämäjärven taistelussa tappiot olivat 36 kaatunutta ja 109 haavoittunutta.

Syyskuun alussa JR8 sai vastaansa NKVD:n erikoisjoukot ja divisioonan tykistö ampui omien niskaan. Lisäksi eräs suomalainen alkoi ampua omiaan. Venäläiset oli saarrettu Kutismajoen varteen. Miehet alkoivat kutsua tätä mottia ”Kutismajoen paskamotiksi”, kun omatkin alkoivat kavereitaan tappaa. Motti laukaistiin 6. syyskuuta. Tappiot olivat kovat: 72 kaatui ja 180 haavoittui.

Kutismajoen taistelun jälkeen osa rykmenttiä sai levätä mutta III pataljoona osallistui Prääsän valtaukseen. Päävastuun valtauksesta kantoivat JR29 ja JR50. 

”Tuon mokoman röttelön takia on rähjätty”

Kenraali Heinrichs otti vastaan Petroskoin valtausparaatin 12.10.1941
(kuva SA-kuva-arkisto)

Syyskuussa alkoi rasittava korpitaisteluiden sarja kohti Petroskoita. Rykmentin pääosa (I  ja IIP)  oli koottu asevelvollisista ja heitä käytettiin häikäilemättömästi hyökkäyksissä. Miehet joutuivat venyttämään kestokykynsä äärirajoilleen. Linna kuvaa näitä taisteluita suurpiirteisesti. Kirjassa käy kuitenkin selville se, miten kovilla miehet olivat. Jatkuvia taisteluita käyden rykmentti saapui Petroskoin laidalle Suollusmäen kallioille. Laguksen joukot olivat jo vallanneet kaupungin. ”Tuon mokoman röttelön takia on rähjätty” oli toteamus, jolla miehet purkivat pettymystään katsellessaan palavaa kaupunkia. Valtaajat juhlivat viinan voimalla, sillä oli löydetty viinatehdas ja juoma maistui. Juhlinta loppui, kun tehdas ja viina räjäytettiin. Isäni kertoi, että kun he marssivat kaupunkiin, niin kaikkialla oli juopuneita sotilaita. Vastaan tuli kenttäkeittiö, jonka päällä makasi hoilaava sotilas ja ammuskeli konepistoolisarjoja taivaalle. Äänislinna oli nyt uusin suomalainen kaupunki.

Autin rykmentti maksoi kalliin hinnan Itä-Karjalan valtauksesta. Komentaja käytti rykmenttiään häikäilemättä hyökkäyksissä. Erikoisesti asevelvollispataljoonat olivat kovilla. Vuoden 1941 taisteluissa kaatui tai haavoittui 1358 miestä.

”En mä täsä syyllissi kaippa yhtikäs. Lahtist ja konekivääri mä kaipasi”

Kaljukukkula Goran kylän liepeillä. Lahtisen kuolema sijoitettiin
kukkulan maastoon joulu-tammikuussa 1941-42 (kuva SA-kuva-arkisto)

Rykmentti oli muutaman päivän Petroskoissa, mutta sitten se siirrettiin Syvärin alajuoksulle Kuuttilahteen. Sieltä se siirrettiin yläjuoksulle Syvärin taakse Goran kylään. Elettiin talvea 1941-42.  Nyt alkoi ilmetä sotaväsymystä ja napinaa, jota Linnakin hyvin kirjassaan kuvaa. Kaksi JR9 miestä telotettiin Baranin kylässä niskuroinnin takia. Goran kylästä käytiin ankaria taisteluita tammikuussa ja Lahtinen kaatui niissä. Venäläisten sitkeyden ymmärtää, koska Leningradin motti oli vaarassa sulkeutua. 

Goran valtauksen jälkeen rykmentti siirrettiin Pertjärvelle. Maaliskuussa venäläiset aloittivat voimakkaan hyökkäyksen Pertjärven suunnalla. He halusivat etukäteen heikentää suomalaisten hyökkäysvoimaa, koska uskoivat uuden hyökkäyksen alkavan lumien sulaessa. He eivät tienneet, että Mannerheim oli päättänyt lopettaa hyökkäykset. Rykmentti joutui ankariin torjuntataisteluihin. Niissä Rokka tuhosi konepistoolilla aukealle venäläisen komppanian. Lataajana oli sotamies Lampinen. Luoti hipaisi Rokkaa, joka meni hetkeksi tajuttomaksi ja Lampinen yritti karkuun. Toipunut Rokka sai kuitenkin nilkasta kiinni. Todellisuudessa ampuja oli kannakselainen maanviljelijä Viljami Pylkäs ja lataaja sotamies Kärkkäinen. Kaikkiaan Pylkäs ampui 17 lippaallista ja 680 patruunaa. Venäläisiä kaatui 83, kun kirjassa Rokka ampuu noin 50. Taistelun jälkeen Rummukainen keräsi aukiolta yli 80 venäläistä kokardia. Isäni näki myöhemmin taistelun jäljet, kun ajoi reellä aukean poikki. Hangesta sojotti kuolleiden käsiä ja jalkoja.  Rokan ”pakkikaveri” eli Suen Tassu oli Pylkäksen kaveri sotamies Toivo Ruuna.

Noin kymmenen päivän taisteluiden jälkeen venäläiset lyötiin. Venäläisten hyökkäys tyrehtyi kelirikkoon ja huollon katkeamiseen ja Syvärin sillanpää jäi suomalaisille. Suomalaisia kaatui 440 ja venäläisiä noin 10 000. JR8 jäi asemiin sillanpäähän. Sen vasemmalle sivustalle tuli JR50, joka puolestaan nojasi Äänisjärveen.  Isäni kertoman mukaan välillä päästiin lepoon Aunuksen kaupunkiin. Välit paikalliseen väestöön olivat asialliset. Viinan himo yllätti joskus ja nuoret miehet yrittivät saada ”pivoa” paikallisilta mutta turhaan. Näin mentiin sitten kesään 1944 asti. Rokka teki lampunjalkoja ja sormuksia sekä otti vangin. Kaikki odottivat, mitä tuleman pitää.

Korsun rakentamista Syvärillä Goran lohkolla. ”Tuntemattomat sotilaat” Syvärin takana
Takana toinen vasemmalta korpraali Reino Paavola (kuvat Eero Paavola)

”Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti…”

Aika velikultia Syvärillä. Isä-Reino vasemmalla (Kuva Eero Paavola)

Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella 9.6.1944. Hyökkäys oli koordinoitu yhteen Normandian maihinnousun (6.6.1944) kanssa. Hyökkäys yllätti osittain Suomen armeijan ylimmän johdon. Armeija jouduttiin ryhmittämään uudelleen. Niinpä 11. div. siirrettiin Kannakselle, mutta JR8 liitettiin 7. divisioonaan, joka puolusti Laatokan Karjalaa. Kymmenessä päivässä hyökkääjät olivat Viipurissa, mutta sitten puolustus lujittui. Ihantalassa hyökkäys pysähtyi lopullisesti ja puna-armeija siirsi joukot Saksan rintamalle.

JR8 irtosi Syvärin itäpuolen asemista salaa 18.-19.7. Syväri ylitettiin kapulasiltaa pitkin venäläisten huomaamatta. Tykistökeskitys ja pommitus osuivat tyhjiin asemiin. Nyt alkoi perääntyminen ja korpisota kohti U-asemaa. Hietanen, Koskela ja Kariluoto kuolivat taisteluissa. Hietasen esikuva Pauli Santanen haavoittui miinan räjähdyksessä. Nilsiäläinen kapteeni Einari Kokkonen oli lähes  täydellinen Koskela kuten Pylkäs oli Rokan esikuva.  Rokan väittely luutnantti Jalovaaran kanssa joen ylityksestä on totta. Tämä tapahtui Tulemajoella, jonka yli todella uitiin. Rokka kuten esikuvansa Pylkäs haavoittuivat käteen joen ylityksessä. Pylkäs on julkaissut sotamuistelmansa nimeltä ”Rokka, Konekiväärimiehen sotaa”.

Rykmentti kävi viimeiset taistelut U-asemassa Loimolan pohjoispuolella. Aselepo astui voimaan 4.syyskuuta, mutta venäläiset ampuivat vielä vuorokauden. Tykit vaikenivat 5.9.1944. Vanhalan (punkalaitumelainen Paavo Tanski) sanoin ”Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas Suomi.”

Aika velikultia”.

Teksti Eero Paavola