”Vienanlahdesta Laatokkaan me piirrämme miekalla rajan”

Operaatio Barbarossa 22.6.1941 (kuva Wikipedia)

Hitlerin ”ristiretki”

Operaatio Barbarossa eli hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi 22.6.1941. Adolf Hitler julisti alkaneeksi ristiretken pahaa kommunismia vastaan. Ideologiansa mukaisesti Hitler halusi lisää elintilaa (Lebensraum) saksalaiselle ”herrarodulle” (arjalaisille). Myös Neuvostoliiton suuret luonnonvarat houkuttelivat. Kansallissosialistien suunnitelmana oli muodostaa arjalaisten siirtokuntia ”orjien” eli slaavien alueelle. Orjarodun kansalaisia tarvittiin siirtokuntiin työläisiksi tietty määrä. Ylimääräiset tapettaisiin pois rasittamasta taloutta.

Saksan armeija hyökkäsi kolmena kiilana Neuvostoliittoon. Suomalaisille suunniteltiin Muurmanskin radan katkaisua ja Leningradin saartamista.

”Vienanlahdesta Laatokkaan me piirrämme miekalla rajan”.
Näin vannoivat Suur-Suomen kannattajat. (Kuva Wikipedia)

”En tule panemaan miekkaani tuppeen”

Otsikon lause on Mannerheimin ns. miekantuppipäiväkäskyssä 11.7.1941, kun Itä-Karjalan valtaus alkoi. Myöhemmin Mannerheim katui liian hurmoksellisia sanojaan, kun sota ei mennyt alkuodotusten mukaan.

Talvisodan kestäessä Hitler huomasi, että Suomi olisi hyvä liittolainen. Siksi Saksa tuki Suomea jo sodan aikana. Annettiinko lupauksia siitä, että rauhan voi solmia, koska aluemenetykset jäävät tilapäisiksi? Saksa aikoi aloittaa uuden sodan ja liittolaisena Suomi saisi alueensa pian takaisin. Tästä lupauksesta ei tietääkseni ole täyttä varmuutta.

Saksa aloitti hyökkäysvalmistelut heinäkuun lopussa 1940. Hitler esitteli maaliskuussa 1941 Suomen liittolaisena, joka osallistuisi Leningradin kukistamiseen. Suomelle tarjottiin palkkiona Pohjois-Venäjää. Tämä tarjous ei houkutellut suomalaisia, vaan Suomen sodanjohdolla oli omia suunnitelmia mahdollisista rajamuutoksista. Suppeimman suunnitelman mukaan palautettaisiin vanhat rajat ja laajimman suunnitelman mukaan Itä-Karjala ja Aunus liitettäisiin Syväriä myöten Suomeen.  Paavo Talvelan heimosotaretkikunta oli yrittänyt tätä jo vuonna 1919. Nyt Talvela pääsi uudelleen tosi toimiin luomaan suurta Suomea, kun hänet nimitettiin VI AK:n komentajaksi hyökkäämään Itä-Karjalaan ja Aunukseen.

Isku Laatokalle

Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomen aluetta 22.6. alkaen ja Suomi miinoitti Neuvostoliiton aluevesiä sekä antoi vesialueensa ja ilmatilansa saksalaisten käyttöön. Sota oli alkanut mutta virallisesti Suomi julisti sodan vasta 26.6. Hyökkäys Laatokalle alkoi 10. heinäkuuta, ja muutamassa päivässä Ruben Laguksen johtamat kärkijoukot olivat Laatokan rannassa.  Eversti Svenssonin johtaman 7. D:n joukot valtasivat Sortavalan 15. elokuuta. Svensson sai tästä teosta Mannerheimin ristin numero 5.

Sankarihautaus Sortavalan kirkkopuistossa valtauksen jälkeen 17.8.1941 (Kuva SA-arkisto)

Suomalaiset rakensivat Syvärin yli kaksi uutta siltaa. Kuvassa on Pidman 255 m pitkä proomusilta Syvärin keskiosassa. Se rakennettiin 1942 alussa. Ponttonisilta korvattiin myöhemmin tukevammalla, 280 metriä pitkällä sillalla. (Kuva SA-arkisto)

Syvärille ja Petroskoihin

Laatokan pohjoispuolella hyökkäys jatkui pitkin Laatokan rantaa ja elokuun lopussa joukot olivat vanhalla rajalla. Sitten vedettiin hieman henkeä. Syyskuun alussa joukot ryhmitettiin uudelleen ja 3. päivänä alkoi Vitelen-Tuuloksen alueella suurhyökkäys, jonka tavoitteena oli Syväri, toisena tavoitteena oli Äänisen ranta ja Petroskoi. ”Tuntemattoman” rykmentti, JR 8 eteni pohjoisempana Säämäjärven kannaksen läpi kohti Petroskoita. Tällä suunnalla taistelivat VII AK:n joukot, mutta VI AK:an kuulunut JR 8 siirrettiin tälle alueelle korpitaisteluihin.

Venäläisten asemat murrettiin Tuuloksessa valtavan tulivalmistelun jälkeen syyskuun 4. päivänä ja seuraavana päivänä vallattiin Aunuksen kaupunki. Syyskuun 8. päivänä joukot olivat Syvärin rannalla Podporzen ja Kuuttilahden välillä. Tässä vaiheessa Syvärille edenneet joukot jaettiin kahtia. Osa hyökkäsi pohjoiseen kohti Petroskoita, joka vallattiin 1. lokakuuta. Toinen puoli hyökkäsi Syvärin yli. Joen ylitys epäonnistui kaksi kertaa, koska joukkojen kestokyky alkoi pettää. Kolmas hyökkäys 6. lokakuuta onnistui ja Syvärin taakse syntyi sillanpää Äänisen rannan Ostasta etelään Lotinanpeltoon.

Kädenlyönti Syvärillä 1941. (Kuva Eero Paavola ja Karjalan sotahistoriallinen tiekartta)

Saksalaiset kärsivät melkoisia tappioita Kuuttilahdessa ollessaan, koska venäläisten sissitoiminta oli tehokasta. Kuuttilahteen haudattiin noin 300 saksalaista. (Kuva SA-arkisto)

”Kädenlyönti Syvärillä”

Saksa yritti saartaa Leningradin hyökkäämällä Laatokan itäpuolella kohti Syväriä. Suomalaisten oli tarkoitus tulla vastaan Syväriltä, mutta Mannerheim ja Ryti eivät innostuneet saartamiseen osallistumisesta. He katsoivat, että Leningradin tuhoaminen olisi poliittisesti liian arka asia. Joka tapauksessa laadittiin suunnitelma nimeltä ”kädenlyönti Syvärillä”. Sitä varten Saksa toi Sallasta kovia tappioita kärsineen 163. Divisioonan. Se tuli lähelle Laatokan rantaa Kuuttilahteen vajaana, koska yksi rykmentti jätettiin Sallaan. VI AK:n komentaja Paavo Talvela alisti saksalaisille eversti K. A. Heiskasen johtaman 11. Divisioonan. Sekin oli vajaavahvuinen, koska siihen kuului vain kaksi rykmenttiä, JR 8 ja JR 23. Alun perin divisioonaan kuului JR 29, mutta se jäi Äänisen rannikkopuolustukseen ja JR 50 siirrettiin armeijakunnan reserviksi.

Suhteellisen pienillä joukoilla oli tarkoitus mennä Syvärin yli Lotinanpellon eteläpuolelta. Syvärin eteläpuolella piti katkaista Lotinanpellon ja Leningradin välinen maantie- ja rautatieyhteys. Ensimmäisenä tavoitteena oli 15 kilometrin päässä oleva Ojattijoki. Saksalaisilla oli päävastuu, ja suomalaisten rykmenttien tuli suojata saksalaisten vasenta sivustaa.  Talvela suunnitteli tämän lisäksi hyökkäävänsä pohjoisessa Lotinanpellossa kahden divisioonan voimin. Näin saataisiin aikaan pihtiliike ja mahdollinen saartorengas Syvärin taakse. Suomalaisten ryhmitysalueelle tuotiin syöksyveneitä joen ylitystä varten ja ylimenopaikat katsottiin valmiiksi. Armeijakunta antoi useita hieman erilaisia käskyjä mahdollista ylitystä varten. Vain lopullinen lähtökäsky puuttui.

Hyökkäyksen edellytyksenä oli, että saksalaiset hyökkäävät etelästä kohti Ojattia. Saksan armeija oli aloittanut hyökkäyksen Olhavajoelta kohti Tihvinää, jonka saksalaiset valtasivat marraskuun alussa 1941. Ojatille oli matkaa vielä noin 100 km. Hyökkäys pysähtyi Tihvinään, ja joulukuun alussa saksalaiset joutuivat perääntymään Olhavajoelle. Edellytys Leningradin saartamiseen ei siten toteutunut.  Suomen armeijan ylijohto saattoi luopua ”kädenlyönnistä”. Tämä oli suuri helpotus Mannerheimille ja Rytille ja pelastus Leningradille. Venäjällä tämä seikka tiedetään ja Mannerheimiä kiitetään siitä, että Leningrad pelastui. Saksalaisdivisioona siirrettiin takaisin Lappiin ja sieltä Baltiaan. Suomalaisille jäi sillanpää Syvärin eteläpuolelle Lotinanpellosta Äänisen rantaan. Laatokan suunnalla asemat olivat Syvärin pohjoisrannalla. Näissä asemissa oltiin kesäkuuhun 1944 asti.

Eero Paavola